Vattenfallin salkunhoitaja Heikki Valve kertoo, miltä markkina näyttää nyt ja miksi pitkäjänteinen suunnittelu on yrityksille tärkeämpää kuin koskaan.
Tuuli- ja aurinkovoima on tunnetusti hyvin sääriippuvaista tuotantoa, mutta sää vaikuttaa myös uusiutuvien muotojen tärkeimpään säätövoimaan eli vesivoimaan. Pohjoismaissa vuoden ensimmäinen puolisko on ollut kuiva. Koska vesivoima on alueen tärkein sähköntuotantomuoto, veden vähyys
– Vaikka tilanne veden kanssa on hieman parantunut, niin kokonaiskuvassa on vielä haasteita. Jos syksy jatkuu kuivana, hinnat pysyvät viime vuotta korkeammalla tasolla. Myös maailmanpoliittinen tilanne vaikuttaa markkinoihin ja tulevaa kehitystä on vaikea ennustaa, kertoo Vattenfallin suurasiakkaiden salkunhoitaja Heikki Valve.
Energia ja sähkö eivät ole irrallinen osa liiketoimintaa, vaan ne vaikuttavat voimakkaasti yritysten toimitusketjuihin. Yritysten sähkönkulutus vaihtelee toimialan mukaan. Osa tuotantolaitoksista käyttää sähköä tasaisesti ympäri vuoden, kun taas toisilla kulutus vaihtelee voimakkaasti tunneittain. Yrityksiä kiinnostavat erityisesti sähkön hinta, riittävyys ja tulevaisuuden näkymät.
– Yrityksille on tärkeää, että kokonaisuus pysyy vakaana, ja hintojen suojaaminen on keino varautua markkinoiden vaihteluihin. Lisäksi kun yritykset miettivät tulevia investointeja, on tärkeää ymmärtää, miten markkina kehittyy.
– Sähkön hintaa voidaan suojata ostamalla futuureja sähköpörssistä. Esimerkiksi vuodelle 2027 voidaan ostaa tietty määrä sähköä ennalta sovittuun hintaan. Näin yritykset pienentävät riskejään ja varmistavat, etteivät kustannukset nouse liikaa.
– Tilanteisiin kannattaa reagoida maltilla ja tehdä suojauksia vasta sitten, kun markkina on rauhoittunut.
Valveen mukaan suojauspäätökset kannattaa tehdä suunnitelmallisesti ja pitkällä aikavälillä.
– Konfliktien aiheuttaessa markkinaan muutoksia ei kannata tehdä hätiköityjä ratkaisuja. Tilanteisiin kannattaa reagoida maltilla ja tehdä suojauksia vasta sitten, kun markkina on rauhoittunut.
Sähkön riittävyydestä ei tarvitse olla huolissaan, sillä Valven mukaan markkina huolehtii tuotannon ja kulutuksen tasapainosta. Energia-alalla vaihtelee, onko tuotantoa enemmän vai vähemmän kuin kulutusta.
– Suomessa sähköntuotantoa on tällä hetkellä enemmän kuin kulutusta. Nyt odotetaan uutta kulutusta vastaamaan ylimääräiseen tuotantoon.
Pitkällä aikavälillä kulutuksen kasvu ei hänen mukaansa mullista Suomen hintatasoa.
– Markkina toimii niin, että kun uusi kulutus nostaa hintaa, syntyy kannuste rakentaa lisää tuotantoa. Suomessa uusiutuvan energian kehittäjiä on paljon, joten hinnan nousuun pystytään reagoimaan nopeasti.
Aurinko-, tuulivoima- ja akkuhankkeet voidaan toteuttaa suhteellisen nopeasti.
– Jos sähkön hintasignaali kertoo tuotannon lisätarpeesta, uutta aurinkotuotantoa voidaan saada käyttöön jo vuoden sisällä. Maatuulivoimahankkeen rakentaminen kestää tavallisesti parisen vuotta, mutta kestoon vaikuttaa hankkeen koko.