Blogi | Vattenfall

Etätyö – uusi normaali?

Kirjoittanut Vattenfall | Oct 22, 2020 11:07:48 AM

Yli puolet suomalaisista uskoo, että kasvokkain tehtävän työn merkitys vähenee tulevaisuudessa. Erityisesti eteläsuomalaisten mielestä omalla työpaikalla suhtaudutaan aiempaa positiivisemmin etätöiden tekoon.

Suomalaisista lähes yhdeksän kymmenestä (89 %) uskoo, että etätöiden tekeminen yleistyy jatkossa Suomessa, selviää tämän vuoden elokuussa LähiTapiolan teettämästä kyselytutkimuksesta. Runsas kolmannes (35 %) tutkimukseen vastanneista uskoo myös tekevänsä etätöitä jatkossa entistä enemmän. Pääkaupunkiseudulla asuvat vastaajat uskoivat koronan vaikuttaneen etätöiden yleistymiseen muuta Suomea enemmän (58 %).

- Jos kyselytutkimus toistettaisiin nyt uudelleen, ajatukset etätyöstä voisivat olla tätäkin myönteisempiä ja niiden osuus noussut, jotka uskovat tekevänsä etätöitä jatkossa enemmän. Tietenkään kaikissa ammateissa ei voi siirtyä etätöihin. Mutta tiedämme, että uudenlainen työskentelytapa opitaan noin kuudessa kuukaudessa, kertoo LähiTapiolan Yritysasiakasliiketoiminnan johtaja Veikko Salonen.

Johtajien asenne etätyöhön lieventynyt

Tutkimukseen vastanneiden joukossa oli myös useita ylempiä toimihenkilöitä ja johtajia. Heistä yli puolet suhtautuu aiempaa positiivisemmin etätöihin. Tutkimukseen vastanneista noin kolme neljästä johtajasta tai ylemmästä toimihenkilöstä on vakuuttunut etätöiden lisääntyvän tulevaisuudessa, kun taas työntekijöistä neljä kymmenestä on tästä samaa mieltä. Kaikista vakuuttuneimmat ovat niitä ammattiryhmiä, jotka siirtyivät laajimmin etätöihin koronapandemian ensimmäisessä aallossa keväällä. Puolet vastanneista yrittäjistä uskoo etätöiden lisääntyvän koronapandemiasta saatujen positiivisten etätyökokemusten vuoksi.

- Vaikka tutkimuksen otos edustaa nimenomaan suomalaista väestöä eikä se edusta täysin kattavasti eri ammattiryhmiä, voidaan kuitenkin varovaisesti arvioida, että erityisesti johtajien asenteet etätyötä kohtaan ovat muuttuneet positiivisemmiksi. Etätyökulttuurin myönteiset puolet eivät ole olleet kaikille johtajille aiemmin välttämättä kovin tuttuja.

Pääkaupunkiseudulla vastaajat uskoivat selkeästi enemmän siihen, että he tekevät etänä töitä aiempaa enemmän tulevaisuudessa. Erityisesti Helsingissä ja muualla Etelä-Suomessa asuvista vastaajista kuusi kymmenestä sanoo, että omalla työpaikalla suhtaudutaan aiempaa myönteisemmin etätöihin. Muualla Suomessa kokemus suhtautumisesta ei ollut samanlainen, mutta kuitenkin lähes puolet koki suhtautumisen olevan nyt positiivisempaa (Länsi-Suomi 47 %, Itä- ja Pohjois-Suomi 41 %).

Työelämä muuttuu

Lisääntynyt etätyöskentely muuttaa työelämää todennäköisesti pysyvästi monella tavalla. LähiTapiolan teettämän tutkimuksen mukaan yli puolet suomalaisista uskoo, että kasvokkain tehtävän työn merkitys vähenee tulevaisuudessa.

- Me uskomme siihen, että kasvokkain tehtävän työn merkitys nimenomaan korostuu, mutta sen määrä vähenee. Uskomme, että ihmisillä on edelleen tarve kohdata kasvokkain, Salonen kertoo.

- Esimerkiksi toimitilojen oikea mitoitus on aiheellista, jos työkulttuuri muuttuu etäpainotteisemmaksi.. Etätyöskentely on myös vahvasti luottamuskysymys ja haastaa suomalaista johtajuutta.

Nyt näyttääkin vahvasti siltä, että tulevaisuudessa toimiston merkitys sosiaalisena kohtaamispaikkana korostuu. Ihmiset työskentelevät ns. hybridimallissa, jossa vuorovaikutteinen työ tapahtuu työpaikalla ja keskittymistä vaativa hiljainen etätyö kotona tai muussa työskentelyyn sopivassa tilassa. Toimistotilojen kokonaisneliömäärä saattaa pienentyä, ja nimeämättömistä työpisteistä tulee vallitseva trendi.

 

Lisätietoja tutkimuksesta: Kyselytutkimukseen vastanneet edustavat 15–74-vuotiaita suomalaisia (pl. Ahvenanmaan maakunnassa asuvat). Kyselyyn vastasi 1 068 henkilöä 1.–9.8.2020. Tulosten tilastollinen virhemarginaali on noin + 3,1 prosenttiyksikköä.