Kun Neuvostoliitto laukaisi Sputnik 1 -satelliitin vuonna 1957, kyse oli lähinnä teknisestä symbolista. Pieni metallipallo lähetti radiosignaaleja 92 päivän ajan – mutta ei ottanut kuvia. Vasta vuosikymmen myöhemmin satelliitit alkoivat tuottaa visuaalista dataa. Tuolloin ei ollut edes käsitettä luonnon monimuotoisuus.
Nykytilanne on täysin toinen. Satelliiteista on tullut olennainen osa sitä, miten tutkijat, yritykset ja viranomaiset seuraavat luonnon muutoksia. Se, mikä alkoi sumeina yleiskuvina, on kehittynyt tarkaksi kuvamateriaaliksi, jossa jokainen pikseli vastaa vain muutamia senttimetrejä todellisuudessa.
Satelliittikuvia käytetään ennen kaikkea suurten maisemien muutosten tarkasteluun. Kasvillisuutta voidaan seurata ajan kuluessa: kasvaako se, vihertyykö se vai väheneekö sen tuottavuus? Arktisilla ja vuoristoisilla alueilla näkyy selvästi, kuinka pensaat leviävät lämpenevän ilmaston myötä – ilmiö, jota tutkijat kutsuvat "pensastumiseksi". Samalla voidaan havaita päinvastaisia trendejä, joissa kasvillisuus heikkenee, usein kuivuuden tai pakkasvaurioiden vuoksi.
Tekniikan erityinen arvo on ajallisessa ulottuvuudessa. Historiallisia kuvia hyödyntämällä voidaan nähdä, miten maisemat ovat muuttuneet vuosikymmenten aikana. Näin voidaan seurata sekä pitkäaikaisia ilmastonmuutoksia että nopeita paikallisia muutoksia.
Satelliitit, droonit ja maastotyö - tehokas yhdistelmä
Satelliitit eivät ole ainoa työkalu, vaan niitä täydennetään usein droonikuvilla ja perinteisillä maastotutkimuksilla. Satelliitit tarjoavat jatkuvaa tietoa laajalta alueelta, kun taas droonit voivat tarkentaa yksityiskohtiin, kuten kasvillisuuden korkeuteen ja varjo-olosuhteisiin.
Pölyttäjätutkimuksissa droonit ottavat tarkkoja kuvia muutaman kerran kesässä, kun taas satelliitit tuottavat dataa tiheällä aikavälillä koko kauden ajan. Yhdistelmä mahdollistaa sekä laajan maisemakuvan että ekosysteemien kannalta tärkeät yksityiskohdat.
Myös yritykset ovat huomanneet satelliittidatan hyödyt. Vesivoimatuotannossa kuvia käytetään priorisoimaan kunnostustoimia ja valitsemaan paikkoja, joissa toimenpiteillä on suurin vaikutus. Aiemmin työ perustui usein paikallisiin kartoituksiin ilman kokonaiskuvaa. Nyt voidaan nopeammin päättää, mihin resurssit kohdennetaan.
Sähkönjakelussa tekniikkaa käytetään elinympäristöjen kartoittamiseen voimajohtokäytävien varrella. Näin voidaan nähdä, miten ympäristöt ovat muuttuneet ajan myötä ja seurata erilaisten toimenpiteiden vaikutuksia.
Satelliittikuvat toimivat usein ensimmäisenä vaiheena laajemmissa projekteissa. Ne tarjoavat yleiskuvan, joka paljastaa, mihin kannattaa tarkentaa. Sen jälkeen voidaan käyttää drooneja tai maastokartoituksia tarkemman datan keräämiseen.
Kehitys on nopeaa. Kymmenen vuotta sitten resoluutio oli 1–3 metriä per pikseli. Nyt se on 10–30 senttimetriä. Tämä tarkoittaa, että satelliitit eivät enää näytä vain kokonaisuutta, vaan myös yksityiskohtia, jotka aiemmin vaativat lähitutkimuksia.
Korkeampi resoluutio, useammat sensorit ja tiheämpi kuvataajuus tekevät satelliittidatasta entistä hyödyllisempää. Satelliittien, droonien ja maastotutkimusten yhdistelmä luo tietopohjan, jonka avulla tutkijat ja yritykset voivat toimia nopeammin ja tarkemmin.
Satelliitit ovat kulkeneet kylmän sodan symboleista osaksi tulevaisuuden ympäristötyötä. Niiden avulla voimme ymmärtää enemmän, tehdä parempia päätöksiä – ja huolehtia paremmin luonnon monimuotoisuudesta.
> Tämä artikkeli perustuu Vattenfallin The Edit -artikkeliin ja keskusteluihin kaukokartoituksen tutkijoiden kanssa. Lue koko artikkeli täältä (englanniksi).