Blogi | Vattenfall

Rohkea rekrytointi tuo lisää energiaa

Kirjoittanut Elina Kivioja | May 31, 2018 12:56:06 PM

Miksi vastuullisuus on valttia myös rekrytoinnissa? Elina Kivioja kertoo, kuinka erilaiset taustat ovat nykyaikaisen yrityksen voimavara.

Trendi on selvä ja kaikkien tiedossa: milleniaalit vaativat työltään merkityksellisyyttä ja työnantajiltaan yhteiskuntavastuun kantamista. Mielipiteet näkyvät sekä tutkimuksissa että työpaikkojen arjessa.

Yritysten ympäristöystävällisyys on nykypäivänä jo hygieniatekijä niin työntekijöiden kuin asiakkaidenkin silmissä. Esimerkiksi uusiutuvan energian käyttö on yksi keino, jolla yritys voi osoittaa piittaavansa ympäristöstä. Pelkät muodon vuoksi tehdyt toimenpiteet eivät kuitenkaan riitä, sillä fiksut ihmiset huomaavat, jos sitoutuminen yhteiseen hyvään on vain korulauseita vuosiraportissa.

Monipuolisuuden voima

Jotta yritykset kykenevät houkuttelemaan parhaita lahjakkuuksia palkkalistoilleen, niiden on ymmärrettävä, miten yhteiskunta ja ihmisten asenteet ovat muuttuneet. Samalla kun edelleen, ja jopa yhä enemmän, tarvitaan tiukkaa asiantuntijuutta yrityksen ydinalueilla, tätä osaamista on täydennettävä asiakkaan mielen liikkeet tuntevilla ammattilaisilla. Avuksi voivat siis olla esimerkiksi palvelumuotoilijat ja yhteiskuntatieteilijät.

Jos yrityksessä on töissä vain samasta taustasta tulevia yhden alan osaajia, on olemassa riski, ettei kaikkia mahdollisuuksia tunnisteta. Monipuolisella rekrytoinnilla ja tehokkaalla sisäisellä koulutuksella voi myös lieventää työvoimapulan pelkoa. Muilta toimialoilta tulevilla on taito nähdä asiat ulkopuolisen silmin, ja he tuovat tullessaan entistä parempia käytäntöjä.

Vattenfall on hyvä esimerkki rohkeasta rekrytoinnista: kun kuusi vuotta sitten aloitin ensimmäisessä tehtävässäni Vattenfallilla, minulla ei ollut päivääkään kokemusta energia-alalta. Kuudessa vuodessa olen ylennyt toimitusjohtajaksi. Suurissa yhtiöissä on mahdollista opetella monenlaista ja kartuttaa asiantuntemusta eri tehtävissä, jolloin tärkeintä on oppimisen halu.

Muuttuva maailma

Sähköyhtiöt ovat siirtyneet pelkästä tuotannosta liiketoiminnan kehittäjiksi, ja kuten monet muutkin alat, myös sähköala on murroksessa. Energia-alan yksi ehdoton rekrytointivaltti on se, että energiateollisuudessa tapahtuvat asiat vaikuttavat merkittävästi siihen suuntaan, johon maailma on matkalla. Vaikka ympäristön kannalta kielteinen kehitys kulkee kovaa tahtia, myös ihmisten asenteet ja teknologia edistyvät vauhdikkaasti.

Vattenfallin sitoutuminen fossiilittomaan tulevaisuuteen tarkoittaa suurta muutosta, jossa toivottavasti mahdollisimman monet haluavat olla mukana. Nyt kaikilla aloilla tarvitaan nimenomaan muutoksentekijöitä, jotka ovat valmiita kääntämään maailman suunnan – avoimin mielin ja omilla taidoillaan.

Energy Plazan blogeissa tarkastellaan energia-alaan liittyviä ilmiöitä ja otetaan kantaa siihen, mitä seuraavaksi tapahtuu.