Sähköomavaraisuus kuulostaa yksinkertaiselta tavoitteelta, mutta todellisuudessa se on monimutkainen kokonaisuus. Tässä blogissa paneudumme siihen, mitä sähköomavaraisuus oikeasti tarkoittaa, miten Suomi on siihen päässyt – ja miksi tuontisähköä tarvitaan edelleen.
Vuositasolla omavarainen – mutta ei joka hetki
Vuonna 2025 Suomi on vuositasolla sähkön suhteen omavarainen, eli kotimainen tuotanto kattaa koko vuoden kulutuksen. Tämä tarkoittaa, että Suomessa tuotetaan enemmän sähköä kuin kulutetaan, ja Fingridin mukaan tuotanto voi vuoteen 2035 mennessä ylittää kulutuksen jopa 15 terawattitunnilla. Tämä on merkittävä muutos verrattuna aiempiin vuosiin, jolloin Suomi oli selvästi tuontiriippuvainen.
Mutta omavaraisuus vuositasolla ei tarkoita sitä, että sähköä riittää joka hetki ilman tuontia. Sähkönkulutus vaihtelee voimakkaasti vuodenajan, vuorokaudenajan ja säätilojen mukaan. Esimerkiksi talvipakkasilla kulutus voi nousta nopeasti, ja jos samaan aikaan kotimaisessa tuotannossa on häiriöitä – kuten voimaloiden huoltokatkoja tai tuulettomia jaksoja – Suomi voi joutua turvautumaan tuontisähköön.
Lisäksi sähköjärjestelmä ei ole suljettu: Suomi on osa Pohjoismaiden ja Euroopan sähkömarkkinaa, jossa sähköä tuodaan ja viedään jatkuvasti. Tämä ei ole merkki heikkoudesta, vaan osa järjestelmän joustavuutta ja tehokkuutta. Sähköä voidaan ostaa sieltä, missä sitä on edullisesti tarjolla, ja myydä sinne, missä siitä on pulaa. Tämä auttaa vakauttamaan hintoja, varmistamaan toimitusvarmuuden ja optimoimaan tuotannon.
Tuontiriippuvuudesta omavaraisuuteen
Suomi oli pitkään riippuvainen tuontisähköstä. Vielä vuosina 2018–2022 Suomi toi vuositasolla jopa 20–25 % kuluttamastaan sähköstä, eli noin 15–20 TWh. Sähköä tuotiin pääasiassa Ruotsista, Norjasta ja aiemmin myös Venäjältä.
Vuonna 2023 tuonti väheni merkittävästi, ja vuonna 2024 se oli enää noin 3 TWh enemmän kuin vienti. Tämä kehitys on seurausta merkittävistä investoinneista kotimaiseen tuotantoon, erityisesti tuulivoimaan ja ydinvoimaan. Olkiluoto 3 -ydinvoimalan valmistuminen lisäsi kapasiteettia 1 600 MW:lla, ja tuulivoiman kapasiteetti on kasvanut yli 9 000 MW:iin.
Viime vuosina sähköä on tuotu Suomeen pääasiassa Ruotsista, josta saadaan erityisesti vesivoimalla tuotettua sähköä, ja siirtoyhteyksiä on useita. Lisäksi sähköä tuodaan Virosta sekä Norjasta, joskin Norjan tuontimäärät ovat pienempiä.
> Tilastokeskus: energian tuonti ja vienti
Vaikka Suomi tuottaa yhä enemmän sähköä itse, rajasiirtoyhteydet ovat edelleen kriittisiä sähköjärjestelmän toimivuuden kannalta. Ne mahdollistavat sähkön tuonnin ja viennin tarpeen mukaan, tasaavat hintaeroja ja parantavat huoltovarmuutta.
Suomen ja Ruotsin välinen Aurora Line valmistuu vuoden 2025 lopussa ja lisää siirtokapasiteettia jopa 1 700 MW. Aurora Line on yksi vuosikymmenen tärkeimmistä investoinneista Suomen kantaverkkoon, ja se vahvistaa Suomen sähköjärjestelmää ja vakauttaa sähkön hintaa.
Viron ja Suomen välinen Estlink 2 on tärkeä yhteys, joka mahdollistaa sähkön viennin ja tuonnin. Sen rikkoutuminen joulukuussa 2024 vaikutti merkittävästi siirtokapasiteettiin, mutta yhteys on nyt korjattu.
Siirtoyhteyksien rajoitukset voivat nostaa sähkön hintaa Suomessa, erityisesti tuulettomina päivinä tai voimaloiden huoltojen aikana.
Siirtoyhteydet eivät ole vain varayhteyksiä – ne ovat osa sähkömarkkinoiden normaalia toimintaa. Ne mahdollistavat sen, että sähköä voidaan ostaa sieltä, missä sitä on edullisesti tarjolla, ja myydä sinne, missä siitä on pulaa.
Sähkönkulutus Suomessa on kasvussa. Datakeskukset, sähköpolttoaineet (eli sähköllä tuotetut synteettiset polttoaineet, joiden valmistus vaatii runsaasti energiaa) sekä liikenteen sähköistyminen voivat kaksinkertaistaa sähkönkulutuksen vuoteen 2035 mennessä. Tämä vaatii lisää investointeja tuotantoon ja siirtoverkkoon, mutta samalla tarjoaa mahdollisuuksia uusiutuvan energian kehittämiselle ja vientituloille.