FI

Näin myyt vastuullisuuden ylimmälle johdolle

Julkaistu: 2018-02-01 Päivitetty: 2023-01-24 kl. 11:11

Näin myyt vastuullisuuden ylimmälle johdolle

Muutosten läpivieminen sisäisesti ei ole aina helppoa yrityksessä ympäristöasioista vastaavalle. Usein yrityksissä on erilaisia intressejä, joiden ristipaineessa sisäiset vastuullisuuskysymykset saattavat jäädä varjoon. Vattenfallin “ilmastovalmentaja” Lars Ejeklint antaa vinkkejä, miten voit saada käyntiin keskusteluja, jotka voivat synnyttää jotain uutta.

Nykyään moni pitää itsestään selvänä, että yrityksissä on sisäinen vastuullisuusohjelma. Aivan liian usein ympäristö- ja vastuullisuustyö jäävät kuitenkin toissijaisiksi, kun muita asioita priorisoidaan. Tähän on kuitenkin tulossa muutos nykynuorten muuttuneen ajatusmaailman ansiosta.  Vuoden 2017 Ruotsissa tehdyn ”ilmastobarometrin” mukaan 94 prosenttia kyselyyn osallistuneista 16–25-vuotiaista pitää tärkeänä elää ilmaston kannalta järkevästi. Tämä näkyy sekä kotona että työpaikalla, ja nämä nuoret odottavat myös yrityksen johdon noudattavan näitä periaatteita.

Paikanna tulisielut ja lähettiläät

Aloita sitouttamalla kollegasi ja muut työntekijät. Muutos lähtee sisältä, ja jos johto näkee, että sisältä päin asetetaan vaatimuksia, heidän täytyy lopulta toimia. Etsi yrityksesi tulisielut ja kannusta heitä toimimaan lähettiläinä. Ota kiinteistönhoitaja mukaan työhön, jotta voitte alkaa miettiä, miten yritys voisi tehostaa energiankäyttöään.  

– Tiesitkö esimerkiksi, että jopa 84 prosenttia yrityksen kokonaisenergiankulutuksesta voi mennä valaistukseen, ilmastointiin ja koneisiin, jotka käyvät tyhjäkäynnillä silloin, kun muuten ei tapahdu mitään, öisin ja viikonloppuisin? Siksi yrityksen energiankulutuksen tehostaminen on hyvä sijoitus, joka johdon kannattaa ottaa huomioon, Lars Ejeklint sanoo.

Aseta itse tavoitteet

Jos tavoitteet ovat johdosta liian kaukaisia, voit tehdä aloittamisesta heille helpompaa. Aseta pitkän aikavälin tehokkuus- ja ympäristötavoitteita, esimerkiksi energiankulutus ja hiilidioksidipäästöt tuotettua yksikköä kohden tai yhteensä yhden vuoden aikana.  Tee sitten päätös tavoitteiden seurannasta neljännesvuosittain.

– Kerro asiakkaidenne ja sidosryhmienne vaatimuksista ja selitä, miten vastuullisuus liittyy yrityksen visioihin ja arvoihin. Painota jälleen etua yritykselle: energiankäytön tehostamista ja vastuullisuustavoitteita pidetään varmoina sijoituksina. Kumpaankin panostamalla saavutetaan yhteensä suurempia kannattavuustavoitteita.

Pyydä tukea kumppanilta

– Useimmiten tarvitaan kumppani, joka pystyy toimimaan keskustelukumppanina ja jonka tarkoitus on edistää sisäistä ympäristötyötä. Kyse voi olla esimerkiksi erilaisista verkostoista tai muista organisaatioista, jotka voivat esimerkillään näyttää, miten he tekevät töitä sisäisesti. Jos voit osoittaa johdolle, että teillä on yksi tai useita vakaita kumppaneita, jotka voivat tukea prosesseissa, vakuutat johdon siitä, että olette oikealla tiellä, Lars Ejeklint kertoo.

Käytä referenssejä

Luotettavat referenssit ovat parhaita esimerkkejä, joita voit käyttää. Keskustele muiden yritysten ja organisaatioiden kanssa, joilla on luotettava ympäristökulttuuri ja jotka voivat osoittaa selkeitä tuloksia. Vahva referenssi voi toimia johdolle kannusteena ryhtyä toimiin.

Taklaa ensin helpot asiat

Muutos on useimmiten hyvästä. Joskus riittää, että yrityksessä tiedostetaan sisäiset toimintatavat, jotta voidaan ryhtyä toimiin.

– Yksi esimerkki toimintatavoista, joita voidaan muuttaa, on niin yksinkertainen kuin kehottaa kaikkia sammuttamaan valot käytyään vessassa, sammuttamaan tietokoneet kotiin lähtiessään ja niin edelleen. Hyvä idea voisi olla myös sijoittaa liiketunnistimella varustettuun valaistukseen, jotta valot ovat automaattisesti sammuksissa, kun liikettä ei havaita. Johdolle voi vakuuttaa, että kannattaa sijoittaa ympäristöystävällisempiin työsuhdeautoihin, esimerkiksi sähköautoihin, Lars Ejeklint sanoo.

Kuva kertoo enemmän

Viimeisenä muttei vähäisimpänä: jos osoitat vastuullisuustyön tulokset visuaalisesti, on helpompi osoittaa, miten vastuullisuus ja ympäristöystävällinen ajattelutapa vaikuttavat. Jatkuva palaute luo sitoumusta ja osallisuutta, ja sekä johto että työntekijät voivat nähdä, millaisia tuloksia heidän työnsä tuottaa ja missä tilanteessa olette suhteessa asetettuihin tavoitteisiin.