Kestävä kehitys ja yhteiskuntavastuu, Ilmastoneutraali sähkö, Asiakkaat

Espoo Metro Areena järjestää elämyksiä ilmastoneutraalilla vesivoimalla

Espoo Metro Areena järjestää elämyksiä ilmastoneutraalilla vesivoimalla

Espoon Tapiolassa sijaitseva Metro Areena päivitti sähkösopimuksensa Vattenfallin ilmastoneutraaliin vesisähköön. Urheilu- ja viihdetapahtumia järjestävän monitoimihallin tavoitteena on olla Suomen vastuullisin tapahtumapaikka.

Tapiolan urheilupuiston laitamilla kohoaa kohti taivaita komean kokoinen rakennus. Vuonna 1999 valmistuneella Espoo Metro Areenalla on kahdenkymmenen vuoden aikana nähty monenlaista tapahtumaa, tilaisuutta ja urheiluottelua.

“Me tarjoamme ihmisille elämyksiä ja onnistumisia”, luonnehtii Espoo Metro Areenan toimitusjohtaja Katariina Järveläinen.

Viihde- ja urheilutapahtumien järjestämisen lisäksi tiloja vuokrataan erilaisille liikkujille. Tarjolla on jää-, tanssisali- ja kuntosalivuoroja.

Järveläinen alkoi etsiä Espoon Metro Areenalle uutta sähköntoimittajaa haastavalla hetkellä: keskellä pahenevaa energiakriisiä. Koska yhdenkään sähköyhtiön valikoimassa ei enää ollut kiinteähintaisia sopimuksia, kriteerit yhtiön valinnalle piti löytää muualta kuin sopimusmallista.

Vattenfall on Euroopan neljänneksi suurin sähköntuottaja, mikä tuntui meistä turvalliselta. Vaakakupissa painoivat myös vakaa omistuspohja ja ilmastoystävällisyys.

Vihreä valttikortti

Energiamuodoksi valikoituikin Vattenfallin fossiilivapaa, vesivoimalla tuotettu ja EPD-ympäristöselosteella varustettu sähkö. EPD eli Environmental Product Declaration on seloste, joka kertoo tuotetun sähkön ympäristövaikutuksista. Vattenfall on ainoa sähköyhtiö Suomessa, joka tarjoaa EPD.-ympäristöselosteella varustettua sähköä.

EPD-sopimuksiin kuuluu vesivoimaloiden rakentamisesta ja vesivoiman tuottamisesta aiheutuvien päästöjen kompensoiminen. Vattenfallin kompensoimat päästöt kattavat kaikki kasvihuonekaasut, eivät pelkästään hiilidioksidia. Kun kaikki päästöt koko sähkön elinkaaren ajalta kompensoidaan tällä tavoin, kyse on ilmastoneutraalista sähköstä – eli sähköstä, jolla ei ole lainkaan vaikutusta ilmastoon.

Olemme suhteellisen suuri sähkönkäyttäjä ja pyrimme toimimaan koko ajan entistä vastuullisemmin. Siksi vihreän energian valinta oli meille itsestäänselvyys.

“Olemme suhteellisen suuri sähkönkäyttäjä ja pyrimme toimimaan koko ajan entistä vastuullisemmin. Siksi vihreän energian valinta oli meille itsestäänselvyys”, Järveläinen sanoo.

Järveläinen povaa vihreästä energiasta valttia, kun yritykset jatkossa etsivät yhteistyökumppaneita tai tiloja tapahtumilleen. Ilmastoneutraali sähkö on siis samalla panostus tulevaisuuden yhteistöihin.

Energiankulutus kuriin

Sähkösopimuksen uusiminen on Espoo Metro Areenan vastuullisuusteoista tuorein. Edeltävä oli lamppujen vaihtaminen ledeihin. Nyt valaistus toimii osin liiketunnistimilla ja sen pystyy ajastamaan.

Vallitseva energiapula on pakottanut Metro Areenan myös muihin toimiin. Parhaimmillaan 8 000 henkeä sisuksiinsa vetävä jättihalli hillitsee energiankulutustaan “kaikin mahdollisin keinoin”.

“Olemme velvoittaneet henkilökuntamme löytämään toimenpiteitä, joilla sähköä voi säästää. Myös hallin vuokralaisille olemme tekemässä ohjeistusta säästeliääseen sähkönkäyttöön”, Järveläinen kertoo.

Monitoimiareenan suurin sähkönkuluttaja on kuitenkin jää.

“Olemme optimoineet jään lämpötilan niin, että se on öisin korkeampi kuin päivisin. Vaikutuksensa kulutukseen on myös jään paksuudella sekä sillä, kuinka paljon sitä ajetaan ja miten sitä sulatetaan. Siksi olemme huoltaneet ja päivittäneet jääratakoneistoamme.”

Vaikka energiakriisi Järveläistä ja muita metroareenalaisia hirvittääkin, kolikolla on myös kääntöpuoli.

“Äkkiä kaikki ovat tulleet tietoisiksi energiankulutuksestaan ja ovat pakotettuja löytämään tapoja sen vähentämiseksi. Haluamme olla energiavastuullinen toimija nyt ja tulevaisuudessa.”

MeteroAreenaPicture2

Vastuulliseksi tapahtumapaikaksi

Seuraavia vastuullisuustoimia yrityksellä on mietittynä melkein listaksi asti, sillä kaksikymmentä vuotta sitten rakennetussa hallissa pientä parannettavaa löytyy.

“Ilmastoinnin päivittäminen, lämmön talteenotto, kierrätyksen lisääminen, aurinkopaneelien asentaminen, sadeveden kerääminen ja hyödyntäminen kenttien jäädyttämisessä”, Järveläinen luettelee.

Energiatehokkuuden ja ilmastoystävällisten tekojen hyöty on ympäristölle ilmeinen, mutta ne palkitsevat myös tekijänsä – kirjaimellisesti.

“Energiankulutuksen pienentäminen tuo meille taloudellisia säästöjä”, Järveläinen toteaa.

“Mutta pitkän tähtäimen tavoitteemme on, että vielä joskus meidät valitaan tapahtumapaikaksi juuri vastuullisuutemme ansiosta.”

Näin Espoo Metro Areena on mukana hyvissä asioissa, joita ilmastolle on tapahtumassa
  • Energialähteenä vesivoimalla tuotettu, ilmastoneutraaliksi kompensoitu Vattenfallin EPD Vesi -sähkö.
  • Ajastettava led-valaistus, joka toimii osin liiketunnistimilla.
  • Jään lämpötilan optimoiminen.
  • Jääratakoneiston huolto ja päivittäminen.

    Kuvat: Nuuti Paananen

Lataa pdf

Haluatko säästää tai tulostaa artikkelin? Lataa artikkeli alta niin saat sen sähköpostiisi. 

Tilaa uutiskirje